Vapaaehtoisuus – sovittelu tapahtuu aina omasta tahdosta
Sovittelusta puhuttaessa yksi kysymys nousee esiin lähes aina: Pitääkö minun mennä sovitteluun? Tai toisin muotoiltuna: Voiko minut pakottaa sovitteluun? Rikos- ja riita-asioiden sovittelussa vastaus on selkeä: ei voi. Vapaaehtoisuus on tässä sovittelumuodossa ehdoton periaate, joka kulkee läpi koko prosessin. Mutta kysymys on vivahteikkaampi, kun siirrytään työyhteisösovitteluun – siellä lainsäädäntö tuo mukaan velvoitteita, joita ei muualla ole. Katsotaan molemmat tilanteet erikseen.
Vapaaehtoisuus rikos- ja riita-asioiden sovittelussa
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu on Suomessa lakisääteistä toimintaa, jota järjestetään sovittelutoimistoissa. Vaikka sovittelu voi tulla esille viranomaisen – esimerkiksi poliisin tai syyttäjän – aloitteesta, osallistuminen on aina vapaaehtoista. Kukaan ei voi velvoittaa osapuolia istumaan saman pöydän ääreen. Tämä vapaaehtoisuus on voimassa koko prosessin ajan. Se tarkoittaa käytännössä kolmea asiaa: Sovitteluun lähteminen on vapaaehtoista. Osapuolet päättävät itse, haluavatko he ylipäätään kokeilla sovittelua. Suostuminen ei tarkoita, että on myönnettävä mitään tai että on pakko päästä sopimukseen. Sovittelusta voi vetäytyä kesken prosessin. Jos jokin tuntuu väärältä tai jos mieli muuttuu, voi lähteä. Vetäytyminen ei johda seuraamuksiin eikä edellytä perusteluja. Sopimus syntyy vain, jos molemmat haluavat. Sovittelussa ei pyritä saamaan osapuolia sopimaan hinnalla millä hyvänsä. Jos yhteistä ratkaisua ei löydy, sovittelu päättyy ilman sopimusta – eikä sekään ole epäonnistuminen. Vapaaehtoisuus suojaa erityisesti heikommassa asemassa olevaa osapuolta. Siksi sovittelija arvioi jo ennen sovittelun aloittamista, onko osapuolten välillä sellaista valta-epätasapainoa, joka voisi vaarantaa aidosti vapaaehtoisen osallistumisen. Jos on, sovittelu ei välttämättä ole oikea väylä.
Vapaaehtoisuus työyhteisösovittelussa – erilainen lähtökohta
Työyhteisösovittelussa tilanne on juridisesti erilainen, ja tämä on hyvä tietää. Työnantajalla on työturvallisuuslain nojalla velvollisuus puuttua työyhteisön ristiriitatilanteisiin ja häirintään. Kun työnantaja päättää käyttää sovittelua tähän tarkoitukseen, syntyy myös työntekijälle velvoite osallistua. Tämä perustuu työturvallisuuslain 18 §:ään, joka velvoittaa työntekijän noudattamaan työnantajan antamia määräyksiä ja huolehtimaan omalta osaltaan työyhteisön turvallisuudesta ja terveydestä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos työnantaja on ottanut sovittelun käyttöön riitatilanteen ratkaisemiseksi, sovitteluun osallistuminen ei ole vapaaehtoista samassa mielessä kuin rikos- ja riita-asioiden sovittelussa. Kieltäytyminen voi johtaa työnantajan asettamiin seuraamuksiin, lievimmästä huomautuksesta vakavampiin toimenpiteisiin. Seuraamuksen paino riippuu tilanteesta: jos esimerkiksi häirinnästä epäilty kieltäytyy sovittelusta, sillä on suurempi merkitys kuin tilanteessa, jossa kieltäytyjä on konfliktin uhri – vaikka osallistumisvelvoite koskee työoikeudellisesti molempia. Myös esimiehellä on asemansa perusteella erityinen velvoite osallistua sovitteluun, ja kieltäytymistä voidaan pitää vakavana esimiesaseman vastaisena käyttäytymisenä. Tämä ei tarkoita, että sovitteluun ajetaan väkisin tai että osapuolten kokemus sivuutetaan. Hyvä sovittelija pitää huolen siitä, että jokainen tulee aidosti kuulluksi ja että prosessi etenee rakentavasti. Mutta on tärkeää ymmärtää, että työyhteisösovittelu ei ole pelkästään vapaaehtoinen palvelu – se on osa työnantajan lakisääteistä velvollisuutta turvata toimiva ja terveellinen työympäristö, ja tuo velvollisuus ulottuu myös työntekijöihin.
Miksi vapaaehtoisuus tekee sovittelusta toimivan?
On helppo kysyä: jos joku voi vetäytyä koska tahansa, eikö sovittelu ole silloin epävarma ja hatara ratkaisu? Päinvastoin. Juuri vapaaehtoisuus tekee sovittelusta toimivan. Kun ihmiset tietävät, ettei heitä pakoteta mihinkään, heidän ei tarvitse puolustautua. He voivat tulla paikalle avoimin mielin. He voivat kuunnella toista ilman, että jokainen sanominen tuntuu strategialta tai ansaksi asettumiselta. Ja kun sopimus lopulta syntyy – jos syntyy – se on osapuolten oma. He ovat itse päättäneet, millä ehdoin he haluavat mennä eteenpäin. Tällaisella sopimuksella on paino, jota ulkoa määrätyllä ratkaisulla ei ole. Vapaaehtoisuus on siis enemmän kuin muodollinen periaate. Se on se pohja, jonka varaan luottamus ja aito vuoropuhelu voivat rakentua.
Tässä blogisarjassa käymme läpi sovittelun keskeisiä periaatteita yksitellen. Seuraavaksi vuorossa on luottamuksellisuus – mitä se tarkoittaa, ja miksi se on sovittelussa ehdotonta.